torstai 15. marraskuuta 2012

Kalevalan mystifiointia


Minä arkipäiväiseen tapaani suhtaudun Kalevalaan koosteena muinaissuomalaista kulttuuria, uskomuksia ja legendoja. On olemassa toisenkinlaista suhtautumista, pakanallisia seuroja, jotka mystifioivat teosta järjestäen riittejä ja salaperäisiä menoja Kalevalan hahmojen nimissä.

Näistä eksentrikoista kuuluisin on äskettäin kuollut Ior Bock (ent. Bror Holger Bertil Svedlin), joka vietti hasiksenhuuruisia lomiaan hippiyhteisössä Goassa ja kokosi myös omia myytillisiä sukusaagojaan. Hänen surullisenkuuluisa tempauksena oli vuonna 1987 alkanut "Lemminkäisen temppelin" kaivaus Sipoon Gumbostrandissa. Luola osoittautui lopulta luonnon muovaamaksi onkaloksi.

Harhainen Ior-poloinen puukotettiin neliraajahalvaantuneeksi ja sen jälkeen vielä kerran, kuolettavasti. Molempiin puukotuksiin liittyi magiaa, mielenterveyden ongelmia ja huumeita.

Elkka perheineen olisi luultavasti hyvin murheissaan kokoamansa Kalevalan tarinoiden väärinymmärryksistä ja -käytöksistä. Varmaankin hän luotti liikaa lukijoidensa älykkyyteen ja ymmärrykseen. Toisaalta, mistä tahansa lähteistä löytyy mystisyyteen taipuvaisille ainesta omiin kehitelmiinsä. Kaikkea tekstiä voi käyttää väärin, jopa Raamattua.

Ei kommentteja: