torstai 15. marraskuuta 2012

Leni Lönnrothin nukketalo

Lenin nukkekaappi oli esillä Suomen Kansallismuseossa 12.11.2010-2.9.2012.
Sen on omistanut Leni Lönnroth (s. 1894), joka oli saanut sen lahjaksi vuonna 1907. Kaapin on tehnyt Sigrid Jansson (o.s. Becker), joka oli hankkinut siihen esineitä matkoillaan Saksassa ja Ranskassa. Taulujen kehykset ja punaisen salongin maton on tehnyt kotiopettaja Marie Cury.

Talossa on kolme kerrosta, kaikkiaan kuusi huonetta: yläkerrassa herrainhuone ja salonki, toisessa kerroksessa makuuhuone ja ruokasali, alakerrassa kylpyhuone ja keittiö.


Nukkekaapin sisustuksesta näkyy että esineistö on hankittu pikku hiljaa useammassa erässä. Esimerkiksi huonekalut edustavat eri aikakausia ja tyylisuuntia.


Huoneiden pienikuvioiset tapetit sopivat talon mittakaavaan. Keittiössä on myös keittäjän makuutila. Kahdessa huoneessa roikkuu kynttiläkruunu, muissa huoneissa on sähkövalo.


En ole valitettavasti löytänyt mitään tietoa Leni Lönnrothista. Hyppäisinpä riemusta kattoon, jos joku tietäisi tämän pikkuneidin sukuyhteyksistä ja kertoisi minulle!
Lönnrot(h)in sukuja on Suomessa tietääkseni kaksi, eikä niillä ole sukuyhteyksiä keskenään. Muistaakseni olen jostain lukenut, että toiset Lönnrothit olisivat vaurasta sotilassukua. Arveluni mukaan Leni Lönnroth kuuluu heihin. Olisi hauskaa tietää heistäkin enemmän! Joku ei Eliaksen sukua oleva Lönnroth oli Eliaksen oppilaana Turussa. Sukututkijat hohoi, yhteyttä minuun saapi ottaa!

1 kommentti:

Marja-Leena kirjoitti...

Laitoin juuri uuden nukkekoti-blogin http://nukkelantalot.blogspot.fi/

Huomasin myös, että minulla on kaksi profiilia Bloggerissa, vaan eipä tuo haitanne.

Näin tuon nukkekodin Kansallismuseossa, mutta olen jo unohtanut yksityiskohdat, harmi kyllä.